Julia Asikainen
10.09.2020

Robotiikan YAMK-tutkinto mahdollistaa työn tuotannon etulinjassa

Robotiikan asiantuntijoiden kasvava kysyntä tuo Oamkiin uuden robotiikan YAMK-tutkinnon. Tutkinto sopii erityisesti teollisesta tuotannosta vastaaville, yrittäjille sekä robotiikasta kiinnostuneille.

Oulun ammattikorkeakoulussa alkaa robotiikan YAMK-tutkinto tammikuussa 2021. Konetekniikan lehtori Juha Junttila kertoo, että robotiikan asiantuntijoita kaivataan nyt entistä enemmän. Hänen mukaansa robotiikka ja automaatio ovat kehittyneet viime vuosina paljon, ja se on mahdollistanut robotiikan hyödyntämisen uudella tavalla.

– Yhteistoiminnallinen robotiikka ja uudenlainen joustava automaatio mahdollistavat kustannustehokkaan tuotannon paikallisesti. Koulutuksen myötä saadaan lisää alan asiantuntijoita, jotka voivat levittää tietoa ja ottaa käyttöön uudenlaista teknologiaa yrityksissä, Juha kertoo.

Robotiikan kasvavan kysynnän taustalla on myös pula teollisuuden tekijöistä. Joustavalla automaatiolla pystytään vastaaman tähänkin tarpeeseen.


Kuva: Antti J. Leinonen

– Joustavaa automaatiota hyödyntämällä voidaan esimerkiksi moninkertaistaa yhden koneistajan työtulos, jonka myötä koneistajat voivat keskittyä työssään enemmän haastavampiin tehtäviin, sanoo konetekniikan lehtori Juha Junttila. 

Juhan mukaan yhteistoiminnallisen robotiikan etuna on myös se, että laitteisto on kätevästi liikuteltavissa ja robotin tehtäväkenttä voi koostua useista tehtävistä.

Töitä tuotannon kehittämistehtävissä

Robotiikan YAMK-tutkinto tarjoaa opiskelijoille ennen kaikkea tietoa ja kokemusta yhteistoiminnallisesta robotiikasta ja joustavasta automaatiosta. Koulutuksen käytyään opiskelijoilla on mahdollisuus olla mukana kehittämässä tuotantoa.

– Opiskelijat voivat tehdä töitä erilaisissa tuotannon kehittämistehtävissä, joissa halutaan hyödyntää joustavaa automaatiota. Koulutus mahdollistaa työskentelyn tuotannon kehittämisen etulinjassa.

Juha haluaa painottaa myös tunteen ja kokemuksen ainutlaatuisuutta, jonka opiskelijat koulutuksesta saavat.

– Koulun tarjoaman opin lisäksi on merkittävää, mitä vertaisryhmä tuo mukaan opiskeluun. Kun kanssaopiskelijat tuovat pöytään myös oman asiantuntijuutensa, saa luotua verkostoja samanhenkisten ihmisten kanssa.

 

Joustava monimuotokoulutus

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, joka mahdollistaa joustavan opiskelun.

– Koulutukseen sisältyy paljon itsenäistä opiskelua verkossa, ja teemme esimerkiksi erilaisia simulointiharjoituksia robotiikan ohjelmistoilla. Jonkin verran on myös lähiopetusta ja teemme laboratorioharjoituksia koulun automaatiolaitteistolla.

Opintojen keskeisimmät sisällöt liittyvät yleisesti robotiikkaan, robotin käyttöönottoon sekä robotteihin tuotannossa.

– Lisäksi perehdymme esimerkiksi siihen, miten koko järjestelmä toimii sekä turvallisesti että taloudellisesti.

Juhan mukaan koulutus sopii erityisesti teollisesta tuotannosta vastaaville, yrittäjille sekä robotiikasta kiinnostuneille.