Oamkiin ennätysmäärä hakijoita – uusi Nursing vetovoimaisin
Julkaistu: 19.1.2022 klo 18:08 Tiedotteet medialle
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) hakijamäärä kasvoi ennätyslukemiin kevään ensimmäisessä yhteishaussa, jossa oli tarjolla englanninkieliset koulutukset. Hakijoita oli yhteensä 2 059 eli jokaista tarjolla ollutta opiskelupaikkaa tavoitteli keskimäärin yhdeksän hakijaa. Hakijamäärä kasvoi vuoden takaisesta huikeat 63 prosenttia. Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 19.1.
Ensimmäistä kertaa tarjolla ollut Nursing-koulutus oli kaikkein vetovoimaisin koulutus. Koulutuksen 18 opiskelupaikkaa tavoittelee peräti 400 hakijaa eli yli 22 hakijaa jokaista paikkaa kohden. Uuden englanninkielisen sairaanhoitajakoulutuksen tavoitteena on helpottaa sairaanhoitajapulaa sekä antaa kansainvälisille opiskelijoille paremmat valmiudet työskennellä Suomessa.
– Olemme todella iloisia, että englanninkielinen koulutuksemme kiinnostaa entistä enemmän. Nuoret ja aikuisopiskelijat haluavat selvästi panostaa koulutukseen ja jatko-opintoihin koronapandemiasta huolimatta, iloitsee vararehtori Jyrki Laitinen.
Oamkissa oli yhteishaussa tarjolla kolme Bachelor- eli AMK-tasoista tutkinto-ohjelmaa. Nursingin lisäksi haussa olivat International Business ja Information Technology. Myös näiden hakijamäärät kasvoivat. Kansainvälinen liiketalouteen suuntautuvan International Business -koulutuksen hakijamäärä kasvoi noin kolmanneksella ja web-kehitykseen suuntautuvan Information Technology -koulutuksen hakijamäärä kasvoi yli 50 %.
Master- eli ylemmistä AMK-tutkinnoista suosituin oli Data Analytics and Project Management. Viime vuonna ensimmäistä kertaa aloitettu data-analytiikkaan ja tiedolla johtamiseen suuntautuva koulutus vastaa elinkeinoelämän tarpeisiin. Yritysten ja organisaatioiden asiakkailtaan keräämän datan merkitys on kasvanut esimerkiksi yritysten liiketoiminnan kehittämisessä.
Oamkissa oli yhteishaussa tarjolla yhteensä 224 opiskelupaikkaa. Hakijamääriin voi tarkistusten jälkeen tulla muutoksia. Kevään ensimmäisen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 3. kesäkuuta.
Kevään toisessa yhteishaussa 16.–30.3.2022 voi hakea suomenkieliseen koulutukseen. Oamkissa on tarjolla 47 hakukohdetta ja reilut 1 700 opiskelupaikkaa.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Anne-Maria Haapala
050 569 3565
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.