Palaamme kampuksille heti, kun se on turvallista

Julkaistu: 27.4.2021 klo 09:20 Ammattikorkeakoulu tiedottaa

Koronatilanne Oulussa on kiihtymisvaiheessa ja Pohjois-Pohjanmaalla perustasolla. Rajoituksia ja suosituksia onkin edelleen jaksettava noudattaa. (Koronatilanne päivitetty tiedotteeseen 28.4.)

Oamkissa jatkamme 31.7. saakka pääasiassa etäopetuksessa. Kampuksemme ovat kuitenkin avoinna esimerkiksi itsenäistä opiskelua sekä kirjastossa ja ravintolassa käymistä varten. Kevään toisen yhteishaun valintakokeet järjestetään turvallisuusohjeita noudattaen Linnanmaan kampuksella välillä 31.5.–7.6.

Etäopetukseen ja -työskentelyyn siirtyminen on opettanut meille paljon hyviä tapoja hyödyntää digitaalisuutta. Se ei kuitenkaan täysin korvaa kasvokkain toisten kanssa olemista. Odotamme ja kaipaamme sitä, että pääsemme yhdessä opiskelijoidemme ja työntekijöidemme kanssa palaamaan kampuksille turvallisin mielin. Olemmekin alkaneet suunnitella 10.9. järjestettäviä yhteisiä lukuvuoden avajaisia. Mikäli koronatilanne sallii, kokoonnumme tuolloin avaamaan uuden lukuvuoden yhdessä opiskelijoidemme ja henkilöstömme kanssa.

Tsemppaukset saattavat jo enemmän tympiä kuin antaa voimia. Jaksaminen on meillä monella koetuksella. Jos kaipaat apua jaksamiseen, uskalla pyytää sitä. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta, vaan todella rohkeaa. Olemme koonneet opiskelijoillemme suunnattuja tukipalveluita Pidetään yhtä -sivulle. Sieltä voi myös laittaa meille viestin, jos ei ole varma, mihin olla omasta asiasta yhteydessä. Selvitämme lisäksi parhaillaan työterveyspalveluidemme kanssa joustavia koronarokotusjärjestelyjä henkilöstöllemme.

Kaiken keskellä on myös hyviä asioita, joista kannattaa iloita. Koronarokotukset etenevät, mikä antaa uskoa paremmasta syksystä. Sitä ennen saamme nauttia kesästä. Koetetaan siis vielä jaksaa parhaamme mukaan.