kuvakorkeus:

Säännöt

Vuoden 2022 tanssikatselmus järjestetään 1.-3.4.2022 laajana katselmuksena, joka on tarkoitettu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tanssinharrastajille, erikoiskoulutuksessa oleville tanssijoille, tanssin ammatillisessa koulutuksessa oleville opiskelijoille ja tanssin ammattilaisille. Arktiset Askeleet -tanssikatselmus järjestetään Oulussa tai tilanteen vaatiessa etätapahtuman muodossa. Katselmuksen esiraati järjestetään 14.-18.2.2022.

Sarjat

  1. Nuoret (yläkoululaiset 2006-2008 syntyneet)
  2. Aikuiset (2005 tai sitä ennen syntyneet)
  3. Erikoiskoulutuksessa olevat tanssijat
  4. Tanssin ammatillisessa koulutuksessa olevat
  5. Tanssin ammattilaiset

Erikoiskoulutussarjaan tulee ilmoittaa tanssijat, jotka joko ovat koulun omassa erikoiskoulutusryhmässä tai harjoittelevat muutoin 4-6 x viikossa. Tanssin ammatillisen koulutuksen sarjassa huomioidaan tutkintoon johtavissa tanssialan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat esiintyjät. Tanssin ammattilaisia ovat tanssialan tutkinnon suorittaneet tai tanssialalla päätoimisesti työskentelevät tanssijat ja opettajat.

Ala-asteikäisille ja sitä nuoremmille lapsille on vuonna 2023 tulossa oma lastentanssikatselmus.

Tanssilajit

  1. Baletti
  2. Karakteritanssi, kansantanssi ja etniset tanssit
  3. Nykytanssi
  4. Paritanssi
  5. Jazztanssi ja steppi
  6. Show- ja streettanssi
  7. Muu tanssilaji: mikä?

Tanssilajijako on käytössä ainoastaan esiraadissa, ja sen tehtävänä on nopeuttaa ja selkeyttää esiraadin työskentelyä. Ilmoita teos mielestäsi sopivaan tanssilajiin. Esiraati valitsee esitykset varsinaiseen tapahtumaan tallenteiden perusteella.

Osallistumista koskevia sääntöjä

  • Ryhmäesityksissä tulee ryhmän jäsenistä suurimman osan olla ikäluokkaan / sarjaan kuuluvia, kolmanneksen (1/3) poikkeavuus sallitaan.
  • Yksi yhteisö voi osallistua esikatselmukseen useammalla esityksellä / sarja.
  • Esityksen koreografia saa olla opettajan, ulkopuolisen koreografin tai osallistujien itsensä tekemä.
  • Esitys ei saa olla aikaisemmin sijoittunut palkintosijoille Arktiset Askeleet -katselmuksessa samojen tanssijoiden esittämänä.
  • Esiraatiin lähetyssä tallenteissa tulee olla samat tanssijat kuin varsinaisessa katselmuksessa.

Esityksen kesto

Esityksen kesto saa olla maksimissaan 8 minuuttia.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumisia otetaan vastaan vain sähköisen ilmoittautumislomakkeen kautta. Ilmoittautuminen alkaa ma 1.11.2021 ja päättyy perjantaina 11.2.2022 klo 23:59. Lomake on löydettävissä osoitteesta www.oamk.fi/arktisetaskeleet.

Tallenne esityksestä tulee lähettää suoratoistettavana nettilinkkinä (Youtube, Vimeo, Dropbox) sähköisen ilmoittautumislomakkeen kautta. Halutessasi voit asettaa videon salasanasuojatuksi yksityiseksi videoksi. Tarkastathan itse linkin toimivuuden ja yksityisyysasetukset.

Ilmoittautuessanne esiraatiin huolehdittehan, että mikäli tulette valituksi, sitoudutte osallistumaan varsinaiseen tapahtumaviikonloppuun sen järjestämismuodosta (lähi- tai etätapahtuma) huolimatta. Maksuja ei palauteta, jos yhteisö peruu osallistumisensa tapahtumaan.

Taltioinnin käsittelymaksu on porrastettu sen mukaan, haluaako yhteisö teoksesta esiraadin jälkeen kirjallisen palautteen vai ei. Maksua ei palauteta, vaikka taltiointia ei voitaisi esim. huonolaatuisuuden tai puutteellisten yksityisyysasetusten vuoksi arvioida. Muistathan tarkastaa huolellisesti videotallenteen yksityisyysasetukset.

    1. Yhteisö maksaa tallenteen käsittelymaksun 15 euroa, jolloin tallenne katsotaan esiraadissa, mutta sille ei kirjoiteta palautetta.
    2. Yhteisö maksaa tallenteen käsittelymaksun 25 euroa, jolloin teokselle toimitetaan esiraadin jälkeen kirjallinen palaute. Jos teos tulee valituksi tapahtumaan, erotus 10 eur hyvitetään tapahtuman osallistumismaksuissa.

Esiraati järjestetään 14.-18.2.2022 ja tieto tapahtumaan valituista esityksistä toimitetaan asianosaisille välittömästi karsinnan jälkeen. Luettelo valituista teoksista julkaistaan myös Arktisten Askelten nettisivuilla www.oamk.fi/arktisetaskeleet. Tapahtumatiimillä on oikeus raatityöskentelyn pohjalta lisätä teoksia katselmukseen peruuntuneiden tilalle.

Kuvausohjeita

  • Kuvaa esitys vaakatasossa yhdestä pisteestä, yhdellä otolla ja tallenna video vähintään HD-tasoisena, jotta video toistuu mahdollisimman selkeästi ja tarkasti. Jos videon alussa tai lopussa on teokseen kuulumatonta materiaalia, esim. juonnot tai paikkojen korjaukset, niin pyydämme editoimaan ne sieltä pois.
  • Jos kuvaat videon puhelimella, niin tarkastathan kameran asetuksista, että kuvaus on laadukkaimmalla asetuksella
  • Videon voi taltioida joko esitys- tai harjoitustilanteesta, mutta taltiointitilanteessa tulee olla riittävästi valoa.
  • Tarkastathan, että ääni kuuluu videolla mahdollisimman hyvin. Musiikin voi halutessaan editoida jälkikäteen videolle, jos musiikki ei kuulu tarpeeksi selkeästi videotiedostossa.
  • Mainitsettehan ilmoittautumislomakkeessa, mikäli lopullinen puvustus poikkeaa ratkaisevasti kuvaustilanteen puvustuksesta.
  • Esiraatiin lähetyssä tallenteissa tulee olla samat tanssijat kuin varsinaisessa katselmuksessa. Sairaustapauksissa tai muissa poikkeustilanteissa tilannetta tarkastellaan teoskohtaisesti.
  • Tallenteet katsotaan anonyymeinä, joten tallenteeseen ei saa editoida tai siinä ei saa muuten näkyä taustayhteisön/-ryhmän nimeä. Huolehdithan, että nettilinkissä ja videossa on tiedot vain esityksen nimestä.
  • Kiinnitä erityistä huomiota taltioinnin laatuun ja nettilinkin yksityisyysasetuksiin: huonolaatuista tai toimimatonta tallennetta ei arvioida
  • Tapahtumaan valittujen teosten tulee lähettää to 17.3.2022 mennessä joko esiraatiin lähetetyn videon tiedosto tai uudelleen kuvatun videon tiedosto mahdollisen etätapahtuman järjestämisen varalle.

Arviointi ja stipendit

Varsinaisessa katselmuksessa teokset arvioi yksi eri tanssilajien asiantuntijoista koottu raati. Raati kiinnittää huomiota muun muassa seuraaviin osa-alueisiin:

  • Koreografinen kokonaisuus: Koreografian rakenne, liikemateriaalin valinta, tilan käyttö, musiikki, puvustus ja mahdollinen rekvisiitta jne.
  • Tanssitekniikka: Tanssille valitun tyylin hallitseminen, kehonhallinta, linjausten puhtaus, liikkeiden sitominen ja viimeistely, musikaalisuus, rytmin ja ajoitusten selkeys jne.
  • Ilmaisu: Yhdessä tanssimisen taito, ilmaisukyky, eläytyminen, vuorovaikutus jne.
  • Tanssikasvatuksellisuus: Teknisen tason soveltuvuus ryhmälle, aiheen valinta, aiheen ja teeman soveltuvuus kyseiselle ryhmälle jne.

Katselmukseen valittavien tanssiesitysten näkökulma voi olla esimerkiksi:

  • sadut, lorut ja mielikuvat
  • liikekokeilut ja sommitelmat
  • elävä musiikki
  • kansanperinne
  • rekvisiitta
  • tanssitekniikka
  • ajan ilmiöt

Taltiointien perusteella suoritettavasta esiraadista pyritään valitsemaan varsinaiseen tapahtumaan 30–40 esitystä. Esiraadissa on tanssin asiantuntijoista ja tanssinopettajaopiskelijoista koostuva raati. Esikatselmusraati pyrkii valitsemaan tapahtumaan mahdollisimman laajan otoksen mieleenpainuvia ja puhuttelevia teoksia eri tanssilajeista, ikä- ja taitoryhmistä eri puolilta Suomea.

Varsinaisen tapahtuman raati koostuu tanssin ammattilaisista sekä tanssinopettajaopiskelijajäsenestä. Arviointiraati jakaa varsinaisessa tapahtumassa stipendejä ja kunniakirjoja huomioiden tanssin ja tanssiteosten eri osa-alueet. Stipendit ja kunniakirjat jaetaan myös etätapahtumassa, jos tapahtuma päädytään järjestämään virtuaalisena.

1.-3.4.2022 järjestettävän tapahtumaviikonlopun sisällöstä

Tapahtumaviikonloppuun sisältyy harjoitusten ja katselmusten lisäksi myös erilaisia tanssipajoja, ajanvieteohjelmaa ja seminaareja. Viikonlopun tapahtumat ovat avoimet kaikille osallistujapassin lunastaneille. Osallistujapassin hinta vuonna 2022 on 30 e / hlö (sis. alv 0%). Jos tapahtuma järjestetään etätapahtumana, osallistujille järjestetään viikonlopulle suunniteltu ohjelma yhteisöllisten etälähetysten muodossa.

Arktisten Askelten tapahtumaorganisaatiolla on oikeus järjestäjistä riippumattomista syistä (force majeure, tilojen tuhoutuminen, viranomaisten määräykset / suositukset, virus, pandemia) järjestää katselmukset etäkatselmuksena. Tällöin etukäteen Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:lle maksetut lounastilaukset palautetaan niitä tilanneille, mutta muita maksuja ei palauteta.

Tapahtuman järjestäjät ja yhteyshenkilöt

Tapahtuman järjestävät Oulun läänin Tanssialan Tuki ry ja Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus.

Yhteyshenkilöt:

Tapahtumatuottaja Jutta Kotala: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 044 9587 601

Tapahtuman johtaja Marjukka Koivuniemi: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 044 9870 389

https://www.facebook.com/arktisetaskeleet

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen päättyy pe 11.2.2022 klo 23:59

Ilmoittautumisaika on päättynyt