fLeader-ohjelmainfo

Kohderyhmä

fLeader-ohjelma on suunnattu yrittäjänä tai esimies ja -asiantuntijatehtävissä toimiville naisille, jotka haluavat kehittää yrityksensä, organisaationsa tai työyhteisönsä toimintaa ja syventää omaa johtamisosaamistaan.  

Aikataulu ja opintojen laajuus

fLeader-ohjelma kestää syyskuusta 2020 kesäkuuhun 2021. Ohjelman voi suorittaa työn ohessa. Se sisältää 15 lähikoulutuspäivää, kahtena tai kolmena päivänä kuukaudessa. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu eri teemoihin liittyviä oppimistehtäviä ja omaan yritykseen, johtajuuteen tai työyhteisöön kohdistuva kehittämistyö.

Ohjelman aikana voi halutessaan myös osallistua kolmeen arjen johtajuutta käsittelevään pienryhmäsparraukseen kokeneen konsultin johdolla ja pareittain tapahtuvaan englanninkieliseen sparraukseen vastaavan espanajalaisen osallistujan kanssa. Ohjelma sisältää myös englanninkielisiä koulutustapaamisia yhdessä kv-kumppaniemme kanssa.    

Opintojen laajuus on 20 opintopistettä. 

Koulutusyhteistyö

Ohjelman sisältö luodaan yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun sekä kansainvälisten kumppaniemme bulgarialaisen Farbrica 360:n ja espanjalaisen EOI-korkeakoulun kanssa. Ohjelmassa kouluttajina toimii arvostettuja ja kokeneita asiantuntijoita.

fLeader-ohjelman suorittaminen on mahdollista hyväksyä osaksi Oulun yliopiston EMBA-ohjelmaa. 

Ohjelman hinta

fLeader-ohjelman hinta on 400 euroa (alv 0 euroa). 

Ohjelmaan hakeminen ja hakuaika

Hakuaika syksyllä 2020 alkavaan ohjelmaan on päättynyt. 

Mikäli haluat lisätietoja, vastaamme mahdollisiin kysymyksiin mielellämme fPlaza-tiimissä.