Bioliito 2.0 - Turpeesta metsään


ELY-keskus

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto

Vastuullinen yksikkö

Vähähiilisyys

Hankkeen kesto

01.04.2022 - 30.09.2023

Hankkeen kotisivu

https://www.oamk.fi/fi/tutkimus-ja-kehitys/tki-ja-hanketoim..


 

Tavoitteet

Tavoitteena on räätälöidyillä muuntokoulutuksilla toteuttaa markkinalähtöisiä koulutuksia metsäsektorilla ja infra-aloilla. Tarve on syntynyt erityisesti MetsäGroupin Kemin investoinnin seurauksena, Oulun energian merkittävän kokoluokan siirtymästä lämöturpeesta puupohjaiseen bioenergiaan, sekä mm. Junnikkalan sahan julkistetusta investoinnista Ouluun. Jokaisella näillä toimialalla tarve uusille toimijoille on hyvin suuri ja kukin toiminto vaatii omaa erityisosaamista, jonka vuoksi muuntokoulutuksille on tarvetta.

Hankkeen toteutus

Hankkeen määrälliset tavoitteet:
Puuenergia - tavoitteena järjestää luonnoksen ( liite ) mukainen koulutussarja 4 kertaa hankkeen aikana siten, että koulutuksiin osallistuu yhteensä 40 henkilöä.
Puunkorjuu - tavoitteena järjestää kullakin alueella ( Koilismaa, Oulun seutu, Oulun eteläinen ) 2 pienryhmäkoulutusta, joissa keskimäärin 5 henkilöä osallistuneita, eli yhteensä 30 henkilöä. Hanke auttaa näiden henkilöiden harjoittelupaikkojen löytämisessä. ( liite puunkorjuu muuntokoulutuksesta, luonnos )
Puunkuljetus - tavoitteena järjestää kullakin kolmella alueella räätälöity puunkuljetus koulutus kerran hankkeen aikana, joissa kussakin mukana keskimäärin 8 henkilöä, eli yhteensä 24 henkilöä. ( luonnos liitteenä )
Suometsien ennallistaminen - tavoitteena järjestää hankkeen aikana 4 räätälöityä koulutusta, joissa kussakin mukana 5 henkilöä keskimäärin, eli yhteensä 20 henkilöä. ( luonnos liitteenä )

Tulokset

Konkreettisemmin toteutumista voidaan arvioida tavoitteen mukaisten koulutusten toteutumisella, sekä asetettujen osallistujamäärien saavuttamisella.
Paras mittari hankkeen tuloksellisuudesta on kohderyhmän yrityksissä koettu asiakastyytyväisyys ( tai -tyytymättömyys ) toiminnasta, joka voidaan mitata tehtävällä objektiivisella asiakastyytyväisyyskyselyllä.

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tietolähde: Thinking Portfolio