Ajankohtaista

OsaaVa -hankkeen toimijat esittäytyvät

25.11.2020

 

OsaaVa -hanke sai alkunsa Pohjois-Pohjanmaan varhaiskasvatuksen koulutuksesta vastaavien oppilaitosten ja korkeakoulujen tapaamisissa syksyllä 2019. Varhaiskasvatusalalla on Pohjois-Pohjanmaalla alueellisesti ja myös koko valtakunnallisesti työntekijäpula. Yhteisesti hankkeen tavoitteeksi muotoutui jo alkumetreillä varhaiskasvatusalan koulutuksen tunnettavuuden lisääminen ja koulutetun työvoiman riittävyyden tukeminen koko maakunnan alueella. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR), jossa tuen myöntäjä on Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus. Hankkeen toteutumisaika on 1.4.2020 – 31.5.2022.  

Hankkeessa työskentelevät Oulun ammattikorkeakoulun Markku Koivisto, Hannele Ollinen ja Minna Våg, Suomen Diakoniaopiston Saara Isoniemi, Oulun yliopiston Miia Verbrugge ja Taina Kyrönlampi, Koulutuskuntayhtymä OSAO:n Marja Keväjärvi ja Emilia Myllyoja sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun Laura Prokkola ja Eija Nieminen. Hankkeen koordinoijana toimii Oulun ammattikorkeakoulu.

 

 

Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan tarkemmin kartoituksen toiseen osioon.

KIRKON VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTITARPEET JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TARPEET VUOSINA 2020–2030 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNNAN ALUEELLA